Peliaddikti, kiitos RAY.

Nuo vitun pelikoneet.

Joka helvetin kaupassa ja kioskissa ja huoltamolla.

-"Mä laitan tän euron tonne..."

-"Kappas, en voittanut mitään, no jos laitan vielä tän neljä euroa sinne ni on jo pakko voittaa.."

-"Jes, pääsin voitolle kaks euroa, nyt joku isompi voitto ni viittin ottaa rahat pihalle.."

Kas kun sitä isompaa voittoa ei tullutkaan.

-"Työnnän loput tästä kympistä tonne koneeseen, kun kerran jo pääsin vähän voitolle ni kyl mä saan ne vielä takasin..."

"No voi nyt vittu, sinne meni sit se kymppi taas.."

"Pakko laittaa tää mun viimeset kakskymppiä, vittu, pakko saada ne rahat takasin.."

Niinkun voit arvata, enhän mä sieltä niitä rahoja enää takasin saanut, sinne meni vittu taas kolmekymppiä.

Eihän se kolmekymppiä varsinaisesti paljon ole rahaa, paitsi sillon kun rahaa on vähän ja kaikesta pitäis säästää.

Jäätävä morkkis ja vitutus taas, kuinka koittaa selitellä taas parisuhteen toiselle puolelle että, hups, hukkasinpa meidän rahoista taas 30 pelikoneeseen, vaikka hyvin tiedetään että mulla on peliongelma ja mun pitäis pysyä kaukana koko mokomista helvetin laitteista.

Kyllähän se raha-automaatti yhdistys tukee joo hyviä asioita isoilla rahoilla.

Mutta minkä kustannuksella?

Kuinka paljon suomesta löytyy peliongelmaisia, pelkkien noiden RAY:n pelikoneiden takia.

Pelikoneiden ikärajat nostettiin 18 vuoteen, hienosti toimittu, sehän auttaa kun annetaan pelikoneiden edelleenkin olla esillä kaupoissa, mutta laitetaan niitä kiertämään sellanen teippi jonka yli alle 18 vuotiaat ei pysty astumaan.

Jos RAY oikeasti haluais ratkoa niitä tulevaisuuden peliongelmia ni ne kaikki koneet laitettais pelkkiin pelisaleihin, sellasiin paikkoihin joissa oikeasti ne on nuorten näkyviltä pois ja joissa oikeasti voidaan valvoa ja estää nuoria edes tulemasta katselemaan sitä pelaamista.

Sillä ei ratkaistais nykyisien peliongelmaisten huolia, mutta ainakin tehtäis vaikeammaks se repsahtaminen niille jotka oikeasti koittaa päästä siitä tavasta irti.

Ja ehkäpä joskus tulevaisuudessa kun nuoret kasvais tuijottamatta niitä ,kivan värisiä, hauskoja ääniä pitäviä, pelikoneita saatais ne peliongelmaisten lukemat laskemaan....

Ei mulla muuta.

----

Mitä mä teen, mihin mä meen?

Sairasloma loppuu taas kuukauden kuluttua.

Pitäis keksiä mitä sitä oikeen ryhtyis tekemään.

Tuntuu että jos nyt palaan entiseen työhön ni tilanne on ihan sama kun saikkarille jäätäessä, jatkuva vitutus.

Ennen töitä vituttaa että sinne on mentävä, töissä ollessa vituttaa olla siellä ja pois lähtiessä vituttaa että kohta on mentävä taas takasin.

Loputon oravanpyörä.

Tekis mieli vaihtaa alaa, mutta se vaatis opiskeluja.

Sinänsä opiskelemaan lähteminen kuulostais ihan mukavalle vaihtelulle, mutta, pitäis ensin keksiä se ala jota sitten yrittäis päästä opiskelemaan.

Aikuisopistojen ja ammattikorkeitten listoja tutkiessa oikeen mikään ei tunnu hyvälle.

Tai oikeastaan, keksisin kyllä varmaan useammankin alan jolle kouluttautua, mutta kun tässä vaiheessa elämää ei voi enää miettiä vaan sitä että mitä olis kiva tehdä sitten isona.

Pitää miettiä että miltä alalta sais mahdollisesti sitten muutaman vuoden päästä töitä, ja mistä työstä maksettais niin hyvin että sillä pystyis elättämään ittensä ja sen tulevan perheenkin.

Tää on niin tuskastuttava ja turhauttava tunne.

Mä en halua tehdä enää mitään, enkö vois vaan voittaa lotossa ja tehdä sitä mitä oikeasti haluan, murehtimatta raha-asioita?

Jahkailua ja jahkailua.

 Pitäis varmaan vaan palata sinne entiseen ja tyytyä osaansa.

Kun ei kerran osaa muutakaan päättää.

Kirppareilla aarteenmetsästystä!

Miksi mä en ole muutamaa kokoa pienempi?

Ois taas ollu useammat hienot farkut kaupan halvalla, mutta kun ei..

Tästä syystä mun aarteen metsästys yleensä rajottuu vaan niitten löytämiseen ja toteamiseen että, ne on joko liian pieniä, liian kalliita tai sitten mä en yksinkertasesti vaan tarvi mitään niistä hienoista aarteista...

"Onneks" mukana kulkee tuo oikea aarteen löytäjä joka löytääkin jotain..Se onkin sit eri asia että kenen mielestä ne löydöt on aarteita :)

Kyllä sieltä tänäänkin löyty joku hieno tarjotin ja joku vanha nuottivihkonen, ihan näppäriä askartelupaskartelu juttuja siis..

Kirppareiden kiertely on kyllä hauskaa vaikka sieltä ei mitään mukaan tarttuiskaan, saipa ainakin taas ihmetellä ihmisten ahneutta joidenkin tavaroiden kohdalla ja ihmeteltyä kaikenlaisia rojuja joita ei tarvitse, mutta jotka on niin hienoja että ne ois kiva ostaa kuitenkin..

Vähän aikaa sitten siellä oli tarjolla "vanhoja" Jyväskylän kaupunkikarttoja, ne oli siis jotain uusintapainoksia joistain vanhoista kaupunkikartoista.

En mä niitäkään olis mihinkään tarvinnut, eikä ne oikeestaan ollut uusintapainoksina niin hienoja että olisin maksanut niitä hintoja joita siellä niistä pyydettiin, mutta oli ne hienoja kumminkin :D

Alempana parit hienot omat löydöt tältä päivältä, joista ei kyllä tänäänkään, tarttunut mitään mukaan..

Vähän eriäisistä syistä.

Akustinen kitara, teräskielillä. 30€
Ihan kivasti se soi kun sitä siinä koitti näppäillä..Mutta ikävä kyllä kaula oli repästy jostain toisesta kitarasta ja liimailtu vähän kötöstellen tuohon..
Vähän halvempaan hintaan varmaan ois ollut omiaan mun harjoitteluille.

 

 

Mobilistin aarreaitta. Oli Mazdan kytkinkä ja Ooppelin hihnaa.
Harmillisesti ei löytynyt mitään hienoa pikkuveljen D-Kadettiin.

Samoja mobilistin aarteita, kolme hyllyllistä vanhoja varastojen perältä löytyneitä hihnoja ja laakeita yms yms yms.

Ja tää sama puhelin joka kummitteli jo viime viikolla mulle!
En kyllä vieläkään sitä tohtinut ostaa, vähän turhan aikaista ehkä alkaa vielä ostelemaan lapsille leluja, kun ei niitä lapsiakaan ole.

Sitäpaitsi, ne ei varmaan arvostais sitä samalla tavalla kuin mä.

 

Kirpparikierroksen jälkeen käytiin pienellä sunnuntaiajelulla, vähän syrjemmälle haaveilemaan hienoista omakotitaloista ja ihailemaan keväisiä maisemia.

Kaiken kaikkiaan hyvä reissu ja hyvä päivä,

nyt voi hyvällä omallatunnolla löhöillä sohvalla kattelemassa telkkaria.

Jospa sitä vaikka kyttäis tänään loppuunsa ton Housen kuudennen kauden..

Hyvää sunnuntaita muillekkin.

---

Kuka minä olen?

Kuka minä olen? Mitä minä olen? Mitä minun pitäisi olla? Mitä minä voisin olla?

Miksi kaikkiin noihin kysymyksiin ei ole valmiita vastauksia kellään?

Mulla on varmaan joku myöhäinen teini-kriisi tai sitten liian aikanen kolmenkympin-kriisi.

Mä en ole koskaan elänyt oikeen yksin, parisuhteesta kämppiksen kanssa kimppaan ja siitä seuraavaan parisuhteeseen.

Nyt mun päässä pyörii vaan ajatus siitä että pitäis keksiä mitä mä oikein olen.

Mitä mä aion tehdä mun lopun elämän, mitä mä haluan mun elämältä.

Mulla on nyt muutamia vuosia kestänyt parisuhde takana, mä haaveilen häistä ja vauvasta ja siitä normaalista elämästä.

Kuitenkaan en tiedä missä mä olen viiden vuoden päästä.

Painanko mä samaa duunia yhtä vittuuntuneena, vai löydänkö mä jonkun tasapainon sen työn ja kaiken muun keskeltä, vai pitäiskö mun lähteä opiskelemaan ja alkaa alusta kaikki?

On hankala perustaa perhettä ja suunnitella isoja häitä jos joutuu toimimaan opiskelijabudjetilla.

En mä kuitenkaan halua joutua vaan pärjäämään, kitkutellen opintotukien varassa.

En tahtois kuitenkaan lykätä mun suunniteltua elämää sen takia että tein vääriä valintoja sillon ylä-asteella ja ammattikoulussa yms.

 

Melkein siis jää vaan vaihtoehdoiks joko löytää täydellinen oppisopimuspaikka, tai jatkaa samassa duunissa, tai etsiä ja löytää jollain kummeli mäihällä uusi työ johonka olisin tyytyväinen.

 

Sekin on niin vaikeeta kun ei vaan tiedä mitä.

Mitä mä haluan tehdä lopun elämäni, minkä kanssa mä voin olla onnellinen ja tulla toimeen niinkuin normaalit ihmiset.

 

Miten ne ns. normaalit ihmiset sen tekee?

Jotkut varmaan oikeasti on täysin tyytyväisiä elämäänsä kaikilla osa-alueilla.

Onko mulla nyt mennyt hommat vituiks sen takia etten osannu ylä-asteella käyttäytyä, tai tiennyt silloin yhdennäksen luokan aikaan mitä haluan ja jaksan tehdä lopun ikääni.

Ihmiset sanoo, tai jos ei sano niin ainakin ajattelee, että tee nyt jotain, tee jotain mikä saa sut onnelliseks.

Miten se toisille on niin helppoa?

Oonko mä vaan niin vitun naiivi.

Astralla aurinkoon.

Kello on kolme ja vieläkin tuntuu hyvälle..

Johtuu varmaan siitä ettei oo vielä ehtinyt hidastaa sitten heräämisen..

Heitin tyttöystävän töihin ja kävin siskon miehekkeen kanssa autoasioita tonkimassa, sitten vielä hetkeks kaupungille näkemään siskoa lapsineen..

Nyt jos kaupan kautta vähäks aikaa kotiin rauhottumaan..

 

Vaan kuinkas sitten kävikään.

 Niin ne olotilat muuttuu, otin kuvan ja kirjotin ylemmän tekstin, painoin tallenna, voin sit kotona muokata sitä lisää ennenkuin kehtaan sitä julkasta..

Ajelin kohti kauppaa ja aloin kelailemaan raha-asioita ni ei sitten huvittanukkaan enää mennä sinne kaupalle.

Miten ne "pienet" asiat aina jaksaa pilata päivän ja olotilan aivan totaalisesti?  

Steen1 - 40 senttiä. 

 Pää sano nyt riitti, mut sydän ei haluu kuunnella, se haluu tehä biittei mitä pumpataan näil huudeilla.
Se sanoo mulle koita kestää viel hetki, ei mikään pimeys tääl kestä ikuisesti.
On ollu raffii, me tiedetään se molemmat, ku elämä antaa satsii, yritetään kovempaa.
Tää on tätä väliaikast paskaa tsägää. 

Niin kauan ku mä oon tääl, ei sul oo mitään hätää.

Kuulostaa liian helpolle, mut siihen on koitettava uskoa, väliaikaisuuteen.

"Autolla kotiin, aurinko paistaa, hyvä mieliala sut valtaa.

Sit erehdyt ja teet sen virheen, mietit asioita liikaa, liian kriittisesti.

Tuntuu taas siltä että helpottais istua alas ja korkkaa se lesti, mut kyllähän mä tiedän, sen seuraavan päivän olon, taas kännin jälkeisen vitun nolon."

Nyt ne päikkärit tekis terää.

---

Meitä jyrätään..

Miljoonasade.

 

Pyörinyt koko aamun päässä Miljoonasateen Meitä jyrätään.

Harmikseni en sitä youtubesta löytänyt ja voinut tänne jakaa, mutta the next best thing!

Laitetaan lyriikat sitten.

Sä katsot surullisesti mua suoraan silmiin
Ja annat mulle viikatut verkkarit
Sä olet ratkonut niistä irti niin kuin pyysin
Seuran merkit ja nimikirjaimet..

Meitä jyrätään
Meitä jyrätään
Kannaksella aikoinaan Klimit
Isoisää mankeloi
Tänään tankki on pankki ja
Työttömyyden miinaan meistä
Jokainen astua voi
Mutta rakas, rakkain, rakkaimpani
Me kyllä pärjätään
Kun vain elämän juoksuhaudassa
Saan sun syliisi painaa pään
Kuin kypärään
Kun meitä jyrätään..

Mä autan illansuussa teidät linjurin kyytiin
Ja lasin läpi vielä teitä suutelen
Mä luen kotona aamuun asti Väinö Linnaa
Ja haulikon piippua sahailen

Ja niin kuin Koskelan Vilho Pohjantähtensä alla
Hankki vapaudenristinsä viimeisen
Mä aion huomenna kohtalon telaketjuihin
Heittää kerrankin kasapanoksen..

Pakko etsiä jostakin se Sotaromaani, tai Tuntematon sotilas.

Mä koitin sitä joskus nuorempana lukea, ja jos nyt oon laiska lukemaan kirjoja, ni sillon sitä vasta olinkin.

Nyt ehkä olisin jo kasvanut sen verran että ymmärtäisin ja osaisin arvostaa sitä kirjaa vähän paremmin..

Ainakin ymmärrän Miljoonasadetta nykyään vähän eri tavalla..

Pakko keksiä jotain tekemistä nukkumisen sijalle.

Hah, sain kuin sainkin muokattua tän Blogin edes etäisesti muistuttamaan mua.

Ehkä myöhemmin opettelen noitten kaikkien hienoja kadgettien käytön :S

Kävin hakemassa just apteekista puuttuvat lääkkeeet.

Venlafaxin ja Diapam.

Kamala oli matka sinne apteekille, enkä todellakaan jaksanut jäädä enää kaupalle etsimään jotain syötävää.

Kaikki perjantai-autoilijat kävi hermoille enemmän ja vähemmän, pieniä jotain sähköshokkeja ympäri kehoa, yäks.

Nyt olo alkaa helpottamaan, mutta ikävä kyllä samalla tulee väsy ja tarvis nyt sitten koittaa keksiä jotain tekemistä että pysyis hereillä, jos vaikka sitten sais taas kunnon yöunet.

Ne onkin ollut viime aikoina hukassa, melkeinpä maksimi "kunnon" unet on ollut viiden tunnin luokkaa, ja sitä sitten korjailtua piiiiitkillä päikkäreillä.

Ärsyttävää yrittää luopua päikkäreistä kun niihin taas kerran oli oppinut.

Mikä sen mukavampaa kuin katsella vaikka joku elokuva ja ottaa päälle tunnin unet....Tosin, ongelma lieneekin just se että en osaa enää ottaa niitä tunnin päikkäreitä, vaan korvaan niillä yöunia ja nukun helpostikkin neljänkin tunnin päikkäreitä :S

Taidan nyt kuitenkin keskittyä kokeilemaan jos vaikka tuo Netflix toimis ja sais tuon pikkuveljen suositteleman elokuvan näkymään sellasella nopeudella että sen viitsis katsoakkin..

Four Brothers, Elokuva neljästä adoptio-veljestä ja äitinsä surmasta, ja sen selvittelystä...Jopa marky mark näyttää hyvälle tässä elokuvassa.

Hyvää elokuvapäivää.

Ensimmäinen koetus, vierotusoireiden innostamana.

                                                                     Aloitetaan alusta.

 

 

Miksi ja milloin?

 

Alkujani olin ihan normaali, kai.

26 vuotias miehentekele.

Tein työni ja elin niinkuin normaalit yhteiskunnan osakkaat.

Jossain vaiheessa sitten se työ alkoi tuntumaan liian ylivoimaiselle, se vaan oli liikaa.

En olisi jaksanut mennä töihin, inhosin ajatusta siitä että on mentävä ja suoritettava.

Lopulta jonain iltana kun ajoin töistä kotiin en jaksanut nousta autosta ylös ja kävellä sisälle.

Jäin autoon miettimään että mitähän jos käynnistäisin auton uudelleen ja ajaisin takaisin moottoritielle ja ajaisin niin kauan ja niin kovaa että lopulta en ajais, en ajais enää koskaan.

Kävelin kuitenkin parin tupakan jälkeen sisälle ja päätin että on pakko hakeutua lääkäriin, nyt viimeistään.

Nyt olen ollut puolisen vuotta sairaslomalla, käyn viikottain Psykologilla ja syön mielialalääkkeitä ja rauhottavia ja jotain vielä unta helpottamaan.

Tuntuu siltä että masennus ei ole helpottanut tai hävinnyt mihinkään.

Se vaan on muuttanut muotoaan.

Ensimmäiset käynnit lääkärillä tuntui turhalle, yhtä turhalle kuin kaikki muutkin ponnistelut.

Lääkäriä ei tuntunut kiinnostavan, määräs nyt vaan lääkkeitä normien mukaan.

Depressiohoitajalla käynnit tuntui ihan yhtä puiseville, joka viikkoinen kysymys "Mitenkä on mennyt?" sai aina jotenkin masentumaan entistä enemmän, halusin apua, mutta tuntui että depressiohoitajakin oli vaan joku pakollinen näytteenotto siitä olenko masentunut vai haenko vain sairaslomaa joutessani, kun ei nyt vaan satu työt huvittamaan.

Lopulta sitten sain siirron Psykiatriselle-osastolle ja oikealle Psykiatrille ja sitä kautta Psykologille.

Vihdoinkin tuntu sille että asialle voi ehkä tehdäkkin jotain.

Toisin kuin se Depressiohoitaja, Psykologi osasi sen "Mitenkä on mennyt"-fraasin jälkeen kysyä jotain todellista, jotain mistä oli apuakin.

Ei se mua vieläkään ole saanut pelastettua tältä, mutta se ainakin on antanut uusia suuntia ajatuksille ja välillä neuvoja asioihin ja siihen miten niihin pitäisi yrittää suhtautua.

Ensimmäisen kerran sanottiin että "Älä mieti töihin palaamista vielä, mietitään ensin parantumista".

---

Tämä ei varsinaisesti ollut viesti kenellekkään, joku huuto vain.

Ehkä enemmänkin muistikirja itselleni, paikka ajatuksille jotka on saatava päästä pois ja käsiteltäväks, myöhemmin tai ei ikinä, tai just nyt.

Nyt mun on lähdettävä apteekkiin hakemaan lääkkeitä lisää.

Kaks päivää ilman Venlafaxia saikin yllättäen aikaan aika inhottavat vieroitusoireet...

Palaan asiaan kun saan nää sähköshokit pois ja itteni rauhottumaan jollekkin vähän normaalimmalle tasolle.

Kiitos jos luit, ole hyvä jos oli jotain iloa.

Jätä merkkis jos kävit ni tiedän siitä ja saatan jaksaa jatkaa tätä kirjoittamista täällä.

"Nyt ois aika herätä".